Kevään ja alkukesän myyntikausi on lopuillaan. Caravan Salon Düsseldorf 2026 (28.08. – 06.09) lähestyy. Maailman suurimman matkailuajoneuvotapahtuman yhteydessä kaupankäynti on perinteisesti vilkasta. Vaihtoautoja tulee tarjolle runsaasti. Tällä hetkellä Mobile.De:ssä on tarjolla noin 49 000 ajoneuvoa. Tarjonta kasvaa syksyn aikana. Parhaimillaan valittavissa voi olla jopa yli 60 000 yksikköä. Ero on valtava verrattuna esimerkiksi Nettikaravaanin vajaaseen kolmeen tuhanteen, mikä tietenkin on Suomessa hyvä tarjonta sekin.
Suomeen ostetaan käytettyjä matkailuautoja runsaasti. Saksan hintaan ja rahtikuluihin lisätään sopiva kate päälle. Juniper Pro:n idea on toinen. Asiakas ostaa auton itselleen Saksan hinnalla. Juniper Pro laskuttaa palvelusta joka sisältää rahdin Suomeen, rekisteröintikatsastuksen, rekisteröinnin sekä ns. ”nollaverotuksen”. Kerro toiveesi, niin etsin sopivia tarjokkaita joista valita.
Olen tehnyt matkailuajoneuvojen kauppaa ja tuontia kauan. Aloitin nuorena vuonna 1975. Tällä konseptilla olen toiminut vuodesta 2009. Minulla on paljon vakiintuneita yhteistyökumppaneita. Pääasiassa merkkiliikkeitä, jotka huoltavat ja tarkistavat auton ennen luovutusta.
Ota yhteyttä, niin kerron lisää…
